ent. Järvenpää, o.s.Mäkinen
Tätini Taimi Orvokki Palmroth poistui luotamme ajasta ikuisuuteen 20.4.2007.
Iloisuus ja ikuinen optimismi olivat hänen tunnusmerkkinsä huolimatta useista raskaista
ja vakavista sairauksista, joita hän kohtasi elämänsä aikana.
Hänen syntymäkotinsa oli Ruoveden Pappilankylän Halkonen viime vuosisadan alkupuolella.
Suuri sisarussarja opetti hänet sosiaaliseksi ja ahkeraksi ja taitavaksi työntekijäksi.
Ja sota-aika tyttärien hoitaessa talon ilman sodassa olleiden veljien apua teki hänestä
todellisen uurastajan kuten niin monista muistakin aikalaisistaan. Sodassa kaatui yksi
veli ja toinen haavoittui vaikeasti. Minäkin näen sieluni silmin sen mustapukuisen papin,
joka peltoaukean läpi kulkevaa tietä pitkin tuli Halkoselle kertomaan surusanomaa niin
kuin silloin puhelimettomana aikana tapahtui. Lapsena kuulin sen tarinan monta kertaa.
Lapsuuteni mummula oli paikka, jonne sain luvan matkustaa yksin 6-vuotiaana ja jossa vie-
tin myöhemmin hiihtolomia.
Taimi oli käynyt kotitalouskoulun ja hän kutoi niin taitavia ja kauniita
pellavaliinoja ja pyyhkeitä, että vielä tänä päivänä niitä on vaikea uskoa kotikutoisiksi.
Myös talonpito oli taitavaa: paikallinen meijeri luokitteli maidon aina ykkösluokkaan.
Sukunsa yllätykseksi Taimi toteutti vanhanaikaisen tytön unelman (näinkin sen voi nähdä):
Hänen ensimmäinen miehensä oli kanadansuomalainen, Ruovedellä syntynyt monimiljonääri
Paavo Järvenpää (Jarvi).
Myöhemmin kun hänestä oli aika jättänyt, meni Taimi naimisiin toisen kerran ja nyt vanhan
aatelissuvun jälkeläisen Matti Palmrothin kanssa.
Seuraavin Eino Leinon sanoin haluan muistaa tätiäni Taimi Orvokki Palmrothia:
Joutui ilta, painui päivän kulta,
tuuli tyyntyi, lepää rannan aalto,
haapain suihke
kuiskeeks' suli.
On monta uskoa päällä maan
mut runoilijalla yks usko on vaan
ja hälle se saapi riittää:
Min verran meissä on rakkautta,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jälelle jää,
kun päättyvi päivä tää.
Menneisyyttä kaivaten
Eeva-Maija Harju-Virta
Kommentit