Tämä on aivan tosi ja hirveä juttu.

Kolme vuotta sitten Smålannissa oli nainen palaamassa 14-vuotiaan tyttärensä kanssa autoa ajaen yhteiseltä
golf-reissulta. Nainen oli chansaaja luonnoltaan, jolloin kaikki voi sujua erinomaisesti 10-20 vuotta kunnes
 tapahtuu jotain kauheaa. Hän ajaa hurautti ympärilleen katsomatta junanradan yli, jostain syystä kuitenkin
 auto pysähtyi, ehkä liian myöhään tehty jarrutus (?), juna tuli, auto lyttyyntyi ja molemmat kuolivat heti.
Tapahtuma kaameudessaan suorastaan lamautti pienen kylän. Naisen vanha isä keräsi ruumiinosia pitkin
junanradanviertä kilometrin alueelta. Kaikki lähi-ihmiset olivat aivan shokissa.

    Tämä nainen oli mieheni lapsuudenystävä. Mieheni järkyttyi tästä myös, tietenkin.

    Hän kertoi minulle tästä. Otin osaa parhaani mukaan ja yritin lohduttaa häntä parhaani mukaan.

    Muutaman päivän kuluttua tästä näin unen.

Junanrata kulki edessäni. Radan takana oli syvää metsää. Metsän edessä radan takana seisoi vaaleatukkainen
nainen ja katsoi suoraan minua. Jakaus tukassa näkyi selvästi. Minä tiesin koko ajan, että hän katsoo minua
ja tarkoittaa minua sanoessaan, että hän tuntee itsensä niin yksinäiseksi ja että hän kaipaa seuraa. Kauheampaa
ei tapahtunut siinä unessa. Kun kerroin unesta ja naisen ulkonäöstä miehelleni, hän sanoi, älä kerro enempää,
unen nainen oli selvästi hänen lapsuudenystävänsä, jolla oli aina ollut jakaus tukassa. Hän ei ollut koskaan
kertonut mitään hänestä enkä ollut nähnyt hänen valokuviaan, joita miehelläni oli.

    Seuraavana viikonloppuna olin töissä. Työhön kuului lyhyitä, useita automatkoja. Autoa ajoi työkaverini.
 Paikka oli juuri rakennetun Tukholman Alvik-aseman lähellä. Asemalle ei ollut vielä ehditty rakentaa mitään
 puomeja tai esteitä ajotien ja junanradan väliin. Junia kulki pari kolme tunnissa. Juttelimme autossa niitä
näitä työasioista, emme missään tapauksessa tästä etelä-Ruotsissa sattuneesta onnettomuudesta. Ja, huh, olemme
ajaa junan alle. Junan jarrut vain kirskuivat ja tööttäys kuului ! Juna hurahti ohi 30 cm päästä ! Pyyhkäisimme
 hikeä otsalta ja jatkoimme työpäivää. Ja sitten: sama toistui iltapäivällä ! Junia ei sentään kulkenut koko
ajan, koska rata oli poikittaisrata. Enkä ole koskaan aikaisemmin meinannut jäädä junan alle ! Naisen
ilmestymisen uneeni olen jollain tavalla tulkinnut telepaattiseksi siirtymäksi mieheni surusta. Ja jos minä
olisin itse ajanut autoa, olisin kuvitellut, että alitajuntani jotenkin sai minut uskomaan tähän uneen, mutta
istuin vain etupenkillä.
    Tapaus ei toki jatkunut.
    Mutta aika tehokas painajainen se kokonaisuudessaan oli.